Mää just tajusin, että en oo itkenyt moneen päivään! Siis silleen vollottamalla itkenyt pahaa oloani. Mää oon niin herkkis luonteeltani, että kyyneleet voi tulla silmään jo kauniista kukkasesta tai koiranpennusta, että semmoisia kyyneleitä en edes laske itkemiseksi... :)

Oon jutellut sekä esimiehen, että työterveyslääkärin kanssa tästä MS-taudista ja molemmilta tulee todella ihanasti tukea. Esimies käski mun nyt ottaa rauhallisemmin, ohjata helpoimpia töitä muille ja keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Teen nyt vielä täysipäiväisenä töitä ja kuulostelen miltä oma jaksaminen vaikuttaa. Jossain vaiheessa todennäköisesti haluan siirtyä osa-aikaiseksi. Oli se sitten osasairaspäiväraha, osa-aikaeläke tai muuten vain osa-aikaisuus. Tuo eläke kuulostaa aika riipaisevalta, vaikka tiedän, että työkyvyttömyyseläkettä on myönnetty minuakin nuoremmille, milloin mistäkin sairaudesta. Työterveyslääkäri myös sanoi, että osa-aikaeläke on hyvin todennäköinen vaihtoehto, koska mulla on pysyvä neurologinen sairaus, joka uuvuttaa tai muuten vaikeuttaa töiden tekemistä. Siitä kuitenkin olen täysin varma, että kotiin en halua jäädä makaamaan. Kyllä se työssäkäynti vaan tuo jotain sisältöä elämään ja minunkin sosiaaliset kontaktit ois melko vähäiset, jos jäisin töistä pois.

Nyt tuntuu siltä, että mää ehkä sittenkin pystyn elämään tän MS:n kanssa. Liekkö tuo kaunis aurinko antaa positiivista energiaa, vai onko kaikki keskustelut terapeutin kanssa tehneet tehtävänsä. Toisaalta onni, että mulla oli jo valmiiksi olemassa ihana ja osaava terapeutti. Vois olla, että makaisin edelleen kotisohvalla masentuneena, mikäli en ois saanut käydä alusta saakka tätä kriisiä läpi jonkun kanssa, joka oikeasti tietää miten ihmismieli toimii. Kriisi ei siis ole vielä ohi, mutta nyt tuntuu, että oon käynyt siellä pohjalla ja nyt ottanut ensimmäisen askeleen taas ylöspäin :)

Huomenna muuten aukeaa puutarha!!! Sinne pitää mennä nuuhkimaan mullan ja vihreyden tuoksuja :) Ja pääsiäiseksi pitää ostaa narsisseja!