Oonkohan mää muistanut ees kertoa, että tää talo on nyt myyty. Kauppakirjat allekirjoitettiin pari viikkoa sitten ja samaisena päivänä löysin myös itselleni asunnon. Uusi koti tulee olemaan luhtitalon alakerrassa, pienessä kaksiossa ja vuokralla. Löysin asunnon sattumalta Tori.fi:stä ja vuokranantaja on todella mukava pariskunta. Tiedä vaikka viihdyn hyvinkin ja jään vuokralle pidemmäksikin aikaa. Haaveissa oli kyllä ostaa oma, mutta parempi nyt siirtyä ensin vuokralle ja katsella rauhassa oma asunto. Jos siis haluan sellaista enää sitten ostaa. Katson nyt rauhassa. Askel kerrallaan.

Olen nyt tässä pari päivää pakkaillut elämääni laatikoihin. Muuttoon on aikaa puolitoista viikkoa. Pidän samoihin aikoihin pitämättömiä kesälomia pois, niin saan rauhassa touhuta uuden kodin kuntoon ja siivota vanhan. Jotenkin luulen, että tuo muuttaminen on sen verran voimia vievä operaatio, että mieluummin muutan pikkuhiljaa, kuin yhdellä rykäyksellä. Eniten huolettaa se, miten mahdun kaikkien tavaroideni kanssa sinne...kaappeja olen siivonnut ihan huolella ja vienyt tavaraa kirpparille sekä kierrätykseen. Toisaalta on mukavaa päästä eroon kaikesta turhasta tavarasta, mutta kyllä mulla on sellaisiakin tavaroita mistä en halua luopua missään nimessä. Niinkuin äärettömän ruma jalkarahi, jonka oon tehnyt 17-vuotiaana, mutta en ikinä haluaisi luopua siitä. Samoin on iso säkillinen mun pehmoleluja. Siellä ne on säkissä olleet viimeiset 20 vuotta, mutta pois en niitä anna.

Toisaalta jännityksellä odotan muuttoa ja uutta kotia, mutta toisaalta pelottaa ja ahdistaa uusi ympäristö. Oonkohan asunut yhdessäkään osoitteessa näin pitkään sitten lapsuusvuosien? Tiedän, että mulle tekee todella hyvää uusi ympäristö, mutta minä vain niin tykkään tutuista kuvioista. Siitä, että voi täysin ajatuksissaan käydä lenkillä, eikä tarvitse miettiä mistä kadunkulmasta kääntyy, että pääsee kivaa reittiä takaisin kotiin. Nyt pitäisi etsiä uudet lenkkireitit ja opetella olla panikoimatta uudessa lähikaupassa.

On mukavaa laittaa uutta kotia ja järjestää tavaroita paikoilleen, mutta silti takaraivossa on koko ajan ajatus, että miten jaksan. Jarruttaako MS mun järjestelyintoa? Lamaannunko sen tekemisen paljouden keskellä? Osaanko olla rationaalinen ja keskittyä olennaisiin asioihin? Nytkin olen huomannut pakkaamisen ohessa, että jään tekemään jotain mitä ei tarvitsisi tehdä juuri sillä hetkellä. Tai unohdan mitä olin tekemässä. Tai jään selaamaan vanhoja valokuvia. Tai ensin päätän laittaa jotain kierrätykseen ja hetken päästä olenkin sitä mieltä, että säästän sen tai tungen loppujen lopuksi roskasäkkiin. Tämä mun päätöksenteko on ollut tätä luokkaa koko tän vuoden.

Yritän olla stressaamatta. Yritän.

Stressaan silti. MS ei tykkää, heti on tuntopuutoksia vasemman käden sormissa.