Tuo sairaalassa käynti oli yllättävän rauhallinen reissu. Tutut panikoinnit ja ahdistukset tottakai kehittelin odotusaulassa. Onneksi seuranani oli vain iäkäs nainen, joka ei tainnut paljon kiinnittää huomiota mun kiemurteluihin. Tai sitten hän ymmärsi olla kiinnittämättä siihen huomiota. Vanhemmat ihmiset tietää ja osaa kunnioittaa olemalla kuin eivät oliskaan paikalla.

3%20WP_20150410_08_17_56_Pro.jpg

Sairaanhoitaja oli sama kuin edellisellä kerralla, puhelias punatukkainen nainen. Oikein mukava ihminen. Harjoiteltiin ensin pistämistä "keinoihoon", puhuttiin pistopaikoista, pistämissyvyydestä ja ihonhoidosta. Paljon tuli taas asiaa, en varmaan muista puoliakaan, mutta onneksi polille voi aina soittaa ja kysyä, jos jokin askarruttaa.

3%20WP_20150410_09_31_52_Pro.jpg

Itse pistäminen ei tuntunut miltään. Hyttysen pistokin tuntuu inhottavammalta.
Ja tuo sukkisten läpi kuultava laastarikin oli ihan turha.

Pistettävä annos on vielä niin pieni, että isompia sivuoireita ei tullut. Nenä vähän niiskuttaa ja viluttaa, eli todennäköisesti mulla on vähän lämpöä.

Nyt mun pitäis muistaa varata labroihin aikoja. Ensimmäinen kuuden viikon päähän ja toinen kolmen kuukauden päähän. Seuraavat ainakin maksa-arvoja, oli jotain muutakin, en muista mitä....Vuoden päästä sitten mittaillaan onko kroppa kehittänyt vasta-aiheita lääkkelle, silloin lääke menee vaihtoon.

Olin hoitajan luona noin 1,5 tuntia ja ehdittiin puhua paljon muustakin kuin MS-taudista ja lääkkeistä. Puhuttiiin terapiasta, sen tarpeellisuudesta, erityisherkkyydestä, ruokavaliosta jajaja...Mukaani sain repun, missä oli kolme pakettia neuloja, injektori, keltainen purnukka käytetyille neuloille, kylmälaukku ja vino pino paperimatskua liittyen tuohon injektoriin. Lisäksi siellä oli pari pakettia paristoja, kylmätyyny, pihdit ja ruuvimeisseli...Pihdit sitä varten, jos neula jää jostain syystä laitteeseen kiinni ja ruuvimeisseli, että saa paristot vaihdettua :P


Odotin ehkä tuota laitetta ja neulapakettia, mutta että reppu täynnä tavaraa. Huhhuh.

3%20WP_20150410_11_17_02_Pro.jpg