Se tunne, kun jalat ovat niin tönkkönä, että kävellessä vaaput puolelta toiselle.
Sekä myös se tunne, kun pää on vähintään yhtä jumissa kuin jalat. Tunnet itsesi tyhmäksi, vajaaälyiseksi ja ihan kuin jollain tavalla olisit unessa tai sumussa.

Siinäpä mun tämä päivä ja eilinen, mulle kahden tyypillisimmän MS-oireeni kanssa. Tuon jalkojen jäykkyyden kyllä kestäisin, mutta tämä saatanan aivosumu. Tuntuu, että voisin vain tuijottaa jonnekkin kaukaisuuteen ajattelematta yhtään mitään, kirjaimellisesti. Päässä ei liiku mitään.

Tämä sumu on ollut mun riesana jossain määrin marraskuulta saakka, eli sieltä pahenemisvaiheesta, jonka vuoksi jouduin viettämään viikon verran sairaalassa. Välillä se on pahempaa ja välillä vähän löysempää, mutta jollain tavalla se on koko ajan läsnä. Se vaikeuttaa varsinkin töiden tekoa, mutta myös ihan arkisia askareita. Ajattelu ja varsinkin päätösten tekeminen on älyttömän hankalaa.

Oon nukkunut neljä yötä sohvalla, valot ja telkkari päällä. Jotenkin helpompaa ollut nukahtaminen ja nukkuminen yleensäkin. En ole herännyt kuin kerran tai kaksi yön aikana. Tuntuu, että nukun sikeämmin, mutta aamuisin herääminen on siltikin yhtä tuskaa. Tänäänkin heräsin ensimmäisen kerran 10 tunnin unien jälkeen, mutta en saanut itseäni ylös. Siinä sitten torkuin jossain unen ja valveillaolon välimaastossa lähes kaksi tuntia, ennen kuin oli pakko nousta vessaan.

Hirvittää töihin meno maanantaina. Hirvittää autolla ajo. Hirvittää portaissa kävely.
Kaipaan niitä päiviä, kun ajatus on kirkas, ymmärrät lukemasi ja kuulemasi, eikä sun tarvitse tarkistaa kaikkea tekemääsi tai tekemättä jättämääsi. Terapeutin mukaan tuo huonomuistisuus ja keskittymiskyvyn puute voi johtua myös masennuksesta. Tiedä sitten, syytän enemmän mäsää kuin masennusta.